Skip to main content
DUMB (tyhjä kategoria)

ASM: Tärkeä voitto Seinäjoella – mestaruustaistelu jatkuu

Kamppailu A-poikien (P20) SM-sarjan kärkisijoista jatkui HIFK:n osalta lauantaina, kun tähtirinnat matkustivat SJK Akatemian vieraaksi Seinäjoelle. Ottelu oli vähämaalinen, kuten jo joukkueiden kevätkierroksen kohtaaminen. IFK kuittasi kuitenkin tärkeän vierasvoiton numeroin 0-1 (0-1) ja on näin edelleen täysillä mukana taistelussa Suomen mestaruudesta.

Olosuhteet jalkapallon pelaamiseen olivat Seinäjoella suorastaan täydelliset ja kenttä erinomaisessa kunnossa. Avausjakso oli varsin tasainen ja paikat maalintekoon jäivät vähiin puolin ja toisin. IFK onnistui kuitenkin iskemään hiukan ennen taukoa. Antti Ulmanen antoi vapaapotkun ja tätä seuranneen tungoksen päätteeksi toppari Tuukka Andberg survoi lopulta pallon lähes maaliviivalta sisään. Tauolle siirryttiin vierasjohdossa 0-1.

Toisella puoliajalla IFK puolusti tiiviisti ja oli pari kertaa lähellä lisätä johtoaan. Otto Jukko syötti Antti Ulmasen yksin läpi mutta tämän laukaus osui ylähirteen. Myöhemmässä vaiheessa Samu Häkälä oli jo kiertänyt maalivahdin ja vastustajan puolustus selvitti tilanteen vaivoin. SJK:n oikeastaan ainoa tilaisuus koitti viitisen minuuttia ennen loppua, kun Antti Palomäki pääsi laukomaan pienestä kulmasta. IFK-veskari Otto Brusiin otti kuitenkin tärkeän torjunnan ja näin lukemat 0-1 jäivät myös ottelun lopputulokseksi.

SJK Akatemia – HIFK  0-1 (0-1)

0-1  Tuukka Andberg (41.)

IFK:n kokoonpano: Otto Brusiin (mv); Niklas Åhlgren, Filip Sågbom, Tuukka Andberg, Ike Hayes; Miska Hurme, Tommi Jyry; Arttu Heikka (63. Robin Hanner), Otto Jukko, Haris Ibrahimovic; Antti Ulmanen (74. Samu Häkälä).

Koutsin kommentit

HIFK A:n päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Peli kulki ja puolustimme järkevästi. Myös SJK:lla oli hyvä nippu jalkeilla. Oli tärkeää että kukaan ei loukkaantunut, näin saamme HIFK/2:n sunnuntain otteluun tuoreita jalkoja avauskokoonpanoon. Pelit vähenevät myös A-poikien sarjassa ja nyt on enää kolme kierrosta jäljellä. Pyritään hoitamaan oma osuutemme ja katsotaan mihin se riittää. Mestaruustaistelu jatkuu varmasti loppuun saakka ja me aiomme olla siinä mukana.

HIFK A, kauden viimeiset ottelut:
La 09.09. klo 13:00  HIFK – Ilves, Talin urheilupuisto
Su 17.09. klo 14:15  FC Inter – HIFK, Kupittaa
Su 24.09. klo 13:00  HIFK – PK-35/VJS, Pallokenttä 6

HIFK A:ta tukemassa kaudella 2017