Skip to main content
DUMB (tyhjä kategoria)

ASM: HIFK voittoon Turussa – mitalisija varmistui!

Sunnuntain ainoassa A-poikien (P20) SM-sarjan ottelussa sarjakolmonen HIFK kohtasi toisena olevan FC Interin vieraissa Turun Kupittaalla. Tähtirinnat siirtyivät johtoon jo melko varhaisessa vaiheessa ja pitivät pintansa loppuun saakka. Lopputuloksen 1-2 (0-1) myötä varmistui myös punapaitojen mitalisija. Viimeisen kierroksen tulokset ratkaisevat, lyödäänkö A-poikien käteen pronssia vai hopeaa.

Ottelun ensimmäinen puoliaika tarjosi yleisölle viihdyttävää ja vauhdikasta peliä, vaikka todella vaaralliset tilanteet jäivät melko vähiin. Kolmen topparin ryhmityksellä liikkeelle lähtenyt IFK sai tehokkaan prässinsä avulla riistoja ja nopeita hyökkäyksiä aikaiseksi. Maalinteossa tähtirinnat onnistuivat kertaalleen ennen jakson puoliväliä, kun parinkymmenen syötön mittaisen ketjun päätteeksi Haris Ibrahimovic latasi pallon alanurkkaan. Tauolle siirryttiin näin ollen vierasjohdossa 0-1.

FC Inter oli lähellä tasoitusta heti toisen puoliajan alussa, kun pallo osui ylähirteen. IFK:n prässi osoitti kuitenkin tehonsa hiukan myöhemmin. Laitapakki Joonas Salmi riisti pallon ja jatkoi keskelle Joakim Ärilälle, joka vapautti Antti Ulmasen puolittaiseen läpiajoon. Maaleja pitkin kautta sekä ASM:ssa että Kolmosessa tehtaillut Ulmanen ei erehtynyt vaan upotti pallon tyylikkäästi alanurkkaan. Tunnin kohdalla FC Inter sai kavennuksen ns. kenttämestarin erikoisella. IFK:n puolustus pelasi pallon alaspäin ja muhkuraisella kentällä peliväline pomppi yllättäen maalivahti Tomi Mikkelssonin jalan yli. Toistamiseen Mikkelssonia ei kuitenkaan yllätetty ja FC Interin loppuhetkien pienestä vyörytyksestä huolimatta lukemat 1-2 jäivät myös ottelun loppunumeroiksi.

FC Inter – HIFK  1-2 (0-1)

0-1  Haris Ibrahimovic (19.)
0-2  Antti Ulmanen (54.)
1-2  oma maali (60.)

IFK:n kokoonpano: Tomi Mikkelsson (mv); Rasmus Smidtslund, Pasi Forsman, Filip Sågbom; Topias Pennanen, Daniel Rantanen (v, 74. Miska Hurme), Joakim Ärilä, Tommi Jyry, Joonas Salmi; Antti Ulmanen (89. Samu Häkälä), Haris Ibrahimovic (v).

Koutsin kommentit

HIFK A:n päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Kundit kokosivat itsensä erittäin hyvin viime viikon surkeasta Ilves-ottelusta ja näyttivät, että mitalit kyllä kiinnostavat. Tämän tuloksen myötä varmistimme nyt sitten myös TPS:lle Suomen mestaruuden, joten täytyy toivoa ”Tepsiltä” vastapalvelusta kun he viimeisellä kierroksella kohtaavat FC Interin, niin meillä on vielä mahdollisuus kirkastaa pronssit hopeaksi. Tietysti harmittaa että mestaruus meni meiltä sivu suun. Voitimme itse TPS:n tällä kaudella kolme kertaa, mutta kompastuimme liian usein keskikastin jengeihin. TPS ansaitsi mestaruutensa sillä kaikki joukkueet on pystyttävä voittamaan, mikäli kultamitaleita tekee mieli. Hienoa kuitenkin että myös meidän kundit saavat mitalit tästä kaudesta. On ollut hieno syksy kun panosta on riittänyt sekä A-poikien SM-sarjassa että Kolmosessa (jossa HIFK/2 on lähellä nousua Kakkoseen).

IFK:n mitalisijan lisäksi varmistui tänään siis myös, että Turun Palloseura voittaa A-poikien Suomen mestaruuden kolmannen kerran peräkkäin. Mikäli ikämiehiä ei lasketa, on kyseessä IFK-jalkapallon ensimmäinen SM-mitali 45 vuoteen; miesten edustusjoukkue otti SM-hopeaa 1971 ja naiset niin ikään hopeaa vuotta myöhemmin. A-poikien SM-sarjan viimeinen kierros pelataan ensi sunnuntaina ja silloin ratkeaa, saavatko tähtirinnat hopeaa vai pronssia. Tällä hetkellä IFK ja FC Inter ovat tasapisteissä, mutta turkulaiset ovat toisella sijalla paremman maalieronsa ansiosta. Viimeisellä kierroksella FC Inter kohtaa mestaruutensa jo varmistaneen paikalliskilpailijansa TPS:n. IFK:n vieraaksi Talin urheilupuistoon saapuu puolestaan sarjassa kahdeksantena oleva PK-35/VJS. Pelipäivä on sunnuntai 24. syyskuuta ja ottelu alkaa kello 13:00.

HIFK A:ta tukemassa kaudella 2017: