Skip to main content

Kupittaan urheilupuiston nurmella pelattiin lauantai-iltapäivänä tärkeä ottelu A-poikien SM-sarjassa, kun kolmantena oleva FC Inter kohtasi sarjanelosen eli HIFK:n. Ottelussa riitti vauhtia ja reippaita otteita puolin ja toisin, mutta maaleista vastasi yksinomaan punapaitainen vierasjoukkue. Loppunumeroiden 0-2 (0-1) myötä tähtirinnat paransivat asemiaan nousten entistä tiukemmin mukaan kamppailuun sarjan mitalisijoista.

Lauantain ottelu pelattiin aurinkoisessa, joskin varsin tuulisessa säässä. Molemmat joukkueet olivat hyvällä jalalla liikenteessä ja kovuuttakin jaettiin, joten ottelun erotuomaristo ei aivan helpolla tehtävästään selvinnyt. IFK oli latautunut otteluun vahvasti ja tähtirinnat saivatkin rakennettua muutaman mallikkaan hyökkäyksen avausjaksolla. Mitro Turunen, Mikko Jalkanen sekä Santtu Toiviainen pääsivät vuorollaan laukomaan hyvistä paikoista, mutta sihti ei ollut aivan kohdallaan. Juuri ennen taukoa kuitenkin rävähti. Mitro Turunen antoi vasemmalta puolelta hyvän keskityksen Joonas Salmelle, joka harhautti Inter-puolustajan pois tieltään ja pamautti pallon vasurilla verkkoon. Taukoa päästiin siis viettämään vierasjohdossa lukemin 0-1.

fotoajuninter1

Henkisesti erinomaiseen saumaan syntynyt johtomaali siivitti tähtirintojen menoa toisen puoliajan alussa, joka oli selvää vierasjoukkueen hallintaa. Muutamasta hyvästä tilanteesta huolimatta palloa ei kuitenkaan maaliin vielä tässä vaiheessa saatu. Vähitellen peli tasaantui, joskin erikoistilanteita edelleen riitti. Ja eräästä näistä erikoistilanteista syntyikin varsin odottamattomalla tavalla tähtirintojen toinen maali. Noin varttitunti ennen loppuvihellystä Mitro Turunen nimittäin antoi vasemmalta puolelta kulmapotkun, joka meni takatolpan kautta suoraan sisään!

FC Inter ei tämänkään jälkeen suinkaan antanut periksi, mutta IFK pelasi erittäin uhrautuvasti ja hyvällä asenteella. Tähtirintojen veskari Jussi Tolonen joutui kertaalleen venymään näyttävään jalkatorjuntaan turkulaispelaajan karattua läpiajoon; muut vaaralliset tilanteet selvitettiin kenttäpelaajien toimesta tarpeeksi hyvissä ajoin. Ottelun lopputulokseksi jäi näin ollen 0-2. IFK jatkaa sarjassa neljäntenä, mutta ero kolmantena olevaan FC Interiin kaventui nyt kolmeen pisteeseen.

FC Inter – HIFK  0-2 (0-1)

0-1  Joonas Salmi (45.)
0-2  Mitro Turunen (78.)

IFK:n kokoonpano: Jussi Tolonen; Mikko Jalkanen, Pasi Forsman, Axel Lönnfors, Kristian Heinolainen; Miika Lindqvist (62. Benjamin Nava), Joakim Ärilä (70. Jimi Bäck), Santtu Toiviainen, Joonas Salmi (v); Mitro Turunen, Patrik Ahonen (85. Robin Hanner).

Kommentteja kentältä ja kentän laidalta

Näkyvässä roolissa tänään ollut Mitro Turunen (kuvassa):

fotoajuninter2

– Meillä on ollut kova tempo harjoituksissa ja koko tämä viikko on muutenkin ollut meiltä tosi hyvää treenaamista. Kaikki olivat todella latautuneita tähän matsiin ja se näkyi sitten kentälläkin. Tiesimme että jos pelaamme kuten treenaamme, niin kyllä se voitto sieltä tulee. Se ensimmäisen maalin keskitys oli ihan peruspallo Joonakselle. Toinen maali taas oli kaikkea muuta kuin harjoiteltu kuvio. Pieni hillo siinä kävi, mutta joskus näin!

Päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Kauden parasta peliä meiltä heinäkuun alun Haka-ottelun (3-0) ohella. Vastassa oli hyvä joukkue mutta ei heillä montaa maalipaikkaa ollut. Tämä tarkoittaa sitä että puolustuspelimme on ollut hyvää. Ja sillä me elämme, sitä tässä on toitoteltu koko vuosi. Toki toisen puoliajan alussa olisi voitu olla vähän terävämpiä tekopaikoissa, niin peli olisi ratkennut hyvissä ajoin. Onneksi sitten Mitro näytti että mitä vaan voi tapahtua kun toimittaa pallon maalille. Tämä ottelu oli loppukauden kannalta todellinen vedenjakaja, sillä tappiolla olisimme varmasti olleet ulkona mitalitaistosta. Nyt on kiva lähteä syksyn peleihin kun niissä on panosta!

A-poikien SM-sarjaa on pelaamatta enää viisi kierrosta ja IFK:lla on seuraavaksi edessään kaksi kotiottelua. Ensi lauantaina eli 27. elokuuta on punaista väriä tunnustaville mahdollisuus tuplaan Sonera Stadiumilla, sillä ennen edustusjoukkueen ottelua tähtirintojen A-pojat kohtaavat Vaasan Palloseuran alkaen kello 12:30. Viikkoa myöhemmin, lauantaina 3. syyskuuta, IFK puolestaan isännöi Tampereen Ilvestä Talin urheilupuiston nurmella.

A-poikien SM-sarja, tulokset ja sarjataulukko: https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/2016?&spljp16&ASM