Skip to main content

Fil 26-01-2016 21 43 48

HIFK:n A-junioreiden kausi käynnistyy virallisten otteluiden osalta tulevana lauantaina 30.1. Maarianhaminassa, kun joukkue matkaa paikallisen sisarseuran vieraaksi.

A-nuorten SM-karsinta pelataan kahdessa alueellisessa 10 joukkueen lohkossa, jotka pelaavat yksinkertaisen sarjan. Molempien lohkojen neljä parasta jatkavat suoraan, sekä sijoille 5-6 sijoittuneet karsivat tulevan kesän SM-sarjaan.

Organisaatiomuutosta on tapahtunut viime vuoteen verrattuna sen verran, että entinen U-23 joukkue jaettiin kahdeksi joukkueeksi. A-juniorit muodostavat nyt oman joukkueensa, kuten myös HIFK/2, joka pelaa miesten Kolmosta.

A-nuorten joukkueen valmennuksesta vastaa edustusjoukkueen päävalmentaja Jani Honkavaaran apuna vuosia toiminut Teemu Kankkunen, apunaan tutut IFK-kasvot Otto Jahn ja Petri Heinänen.

Fil 26-01-2016 21 40 08

Henry Nguyen kävi kokeilemassa Liigacupin vauhtia Lahdessa.

Päävalmentaja Kankkusen kommentit sarjan avauksen kynnyksellä:

”Varsin lyhyen harjoituskauden aikana joukkue on nyt saatu pääsääntöisesti kasattua ja pelaajille pyritty sisäistämään pelitapaa ja -identiteettiä. Uusia pelaajia on jonkin verran tullut ryhmään lisää ja kokonaistilanne näyttää ihan hyvältä. Pyrkimyksenämme on luoda toimintaympäristö, missä jokaisella on mahdollisuus nousta omien esitystensä kautta joko farmijoukkue Gnistanin tai jopa suoraan edustusjoukkueen piiriin. Pelillisesti ja harjoituskulttuurillisesti pyrimme kulkemaan samoilla linjoilla, millä edustusjoukkue on viime vuosina mennyt. Osa A-junioreistamme onkin jo käynyt kokeilemassa, miltä meno Veikkausliigajoukkueen harjoituksissa ja peleissä kanssa tuntuu.

Koska yhteistyösopimus Gnistanin kanssa mahdollistaa A-ikäisten pelaajien liikuttelemisen seurojen välillä, on meillä aika hyvä paketti tarjolla nuoren kehittymisen kannalta. Se auttaa myös meitä valmentajia näkemään, onko pelaaja valmis millekin sarjatasolle.

Omaan valmennustiimiin ja taustajoukkoihin täytyy myös olla tyytyväinen. Iki-IFK Ode tuntee suuren osan pelaajista hyvin jo entuudestaan, joten hänen apunsa on ollut merkittävä tämän joukkueen kokoamisen kannalta. Petri taas vanhana Veikkausliigapelaajana on nuorille hyvä mentori. Hän on aikoinaan tehnyt sen työn, mikä näillä nuorilla on edessä jos tahtovat huipulle päästä. Mainittakoon, että ”Faija” painoi viime viikolla juoksutestissä joukkueen mukana kelpo tuloksen, jättäen 2/3 pelaajista taakseen. Myös yhteydenpito edustuksen, sekä Gnistanin kanssa on tiivistä ja toimivaa.

Harjoitusotteluita on pelattu sopivassa suhteessa niin aikuisten joukkueita, kuin A-junioreitakin vastaan. Ensisijaisesti niissä on haettu oman pelin kannalta tärkeitä peruselementtejä, jotka jokaisen pitäisi hiljalleen hallita. Paljon tosin on vielä työtä jäljellä, jotta ollaan sillä tasolla mihin pyritään. Niin valmentajilla, kuin myös pelaajillakin. Tässä iässä viimeistään nuoren tulee alkaa havaitsemaan, mitä urheilijana oleminen kokonaisuutena vaatii.

Vaikka harjoitusotteluiden tulokset ovat olleet hyviä, täytyy muistaa ettei niillä ole hirveästi merkitystä. Yhtään sarjapistettä ei ole vielä jaettu. Tässä vaiheessa kautta kaikki joukkueet vielä testailevat ja kokeilevat yhtä sun toista, eikä joukkueemme ole oikeastaan vielä joutunut todelliseen testiin. Myös omat peliesityksemme ovat ailahdelleet turhan paljon ja tyhmiä virheitä on tullut aivan liikaa. Lauantaina sitten vihdoin nähdään missä oikeasti mennään. Maarianhamina ei ole helppo paikka pelata ja pelkkä matkustaminen sinne on jo rankkaa. Kolmea pistettä ja hyvää starttia kaudelle lähdetään kuitenkin ehdottomasti hakemaan. ”

HIFK A:n harjoitusottelut 2016:

Atlantis FC – HIFK A 0-2
HIFK A – LPS 4-2
HIFK A – FJK 2-0
HIFK A – FC Haka A 5-1
Ilves A – HIFK A 2-3

Tulevat ASM-karsintaottelut:

La 30.1. 17:00 IFK Mariehamn – HIFK, Eckeröhallen, Mariehamn
La 6.2. 17:00 HIFK – TPS, Talin jalkapallohalli
La 13.2. 17:00 HIFK – KäPa, Talin jalkapallohalli
La 20.2. 20:00 FC Honka – HIFK, Esport Arena
La 27.2. 19:15 HIFK – HJK, Talin jalkapallohalli
La 5.3. 18:15 FC Inter – HIFK, Kupittaa, Turku
La 12.3. 15:00 HIFK – KaaPo, Talin jalkapallohalli
La 19.3. 16:45 PK-35/VJS – HIFK, Talin jalkapallohalli
La 2.4. 15:00 HIFK – FC Espoo, Talin jalkapallohalli

Joukkue 2016:

Ridwan Hassan
Jonathan Ndongala
Mersad Vafaee
Arttu Heikka
Abdirahman Jama
Rasmus Ranta
Henry Nguyen
Ossian Campbell
Miika Lindqvist
Julian Keso
Eero Hirvimäki
Lari Sauranen
Patrik Ahonen
Jimi Bäck
Tiago Cunha
Pasi Forsman
Santeri Ihamuotila
Inno Ilonen
Matias Leino
Eemu Riikonen
Joonas Salmi
Sebastian Stierncreutz
Mitro Turunen
Robin Hanner
Zanjar Abubakir
Alberon Zeneli
Jussi Tolonen