Skip to main content
Miesten edustusjoukkue

Patrick Aaltonen: itseltä ja joukkueelta löytyy vielä parannettavaa – näillä eväillä Ouluun

By 10.5.201411 joulukuun, 2018No Comments

Kauden ensimmäisessä kotiottelussaan Ilveksen kaatanut HIFK lähtee nälkäisenä suuntaamaan kohti Oulua. Rauno Ojasen suojateilla on tilillään vasta yksi ottelu tämän kauden Ykkösessä, kun taas tähtirinnat ovat tahkonneet jo kaksi ottelua. Ensimmäisestä ottelustaan oululaiset hakivat 1-0 vierasvoiton Porista.

Vastikään HIFK:n riveihin liittynyt Patrick Aaltonen odottaa AC Oulu-pelistä tiukkaa taistoa, mutta nuorukaiselle ottelusta kelpaa vain voitto.

– Tulossa varmasti tiukka taisto, mutta uskon meidän voittoon täysin, kommentoi Aaltonen tulevaa Oulu-ottelua.

Laitapuolustajan tontilla viihtyvä Patrick Aaltonen, 20, pelasi jo ensimmäisen ottelunsa IFK:n riveissä, kun tähtirinnat kaatoivat kotonaan Ilveksen lukemin 2-0. Aaltonen itse näkee kuitenkin vielä parannettavaa, jos menestystä halutaan.

– Ilves-pelistä jäi ihan hyvä fiilis. Parannettavaa kuitenkin löytyy vielä niin itsellä kuin joukkueellakin, nuorten maajoukkueen vakiokasvo painotti.

Pelikokemusta muun muassa FC Hongasta ja nuoriso maajoukkueiden eri ikäluokista omaava Aaltonen näkee vahvuutensa selkeästi. Nuorukaisen pelityyli sopisi ainakin myös A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelaisen joulukuusi-pelityyliin, jossa nousevat laitapuolustajat ovat suuressa roolissa.

– Olen hyvä 1vs1-tilanteissa. Tykkään tuoda palloa laidasta ylöspäin, jotta voisin saada aikaiseksi hyviä maalipaikkoja. Ja mielellään myös maaleja. Niillä voisin myös auttaa joukkuetta, Aaltonen kommentoi vahvuuksiaan.

Tällä hetkellä Aaltonen haluaa keskittyä pelaamaan IFK:ssa. Mutta tulevaisuudessa hänellä on suuret tavoitteet omaa uraansa ajatellen.

– Tavoite on päästä ulkomaiden pelikentille pelaamaan. Espanja olisi kiva maa pelata. Totta kai näkisin kuitenkin itseni tarvittaessa pelaamassa Veikkausliigaa IFK:n riveissä, naulaa Aaltonen uranäkymänsä.

Vierasottelu AC Oulua vastaan pelataan sunnuntaina äitienpäivänä, joten hyvä vaihtoehto äitienpäivälahjaksi onkin viedä oma äiti Ouluun katsomaan viihdyttävää jalkapalloa. Kuten Patrick Aaltonenkin sanoi, on ottelusta ennakoitavissa tiukka taisto. Tämä tekeekin ottelusta varmasti mielenkiintoisen ja värikkään.

Oskar Viding

p.s. Jos et pääse itse paikanpäälle katsomaan ottelua, niin voit streamata sen täällä.