Skip to main content

screenshot.15

Helsingin IFK lähtee metsästämään sunnuntaina liigakauden avausvoittoaan Seinäjoelle, jossa se kohtaa viime kaudella Veikkausliigassa toiseksi sijoittuneen Seinäjoen Jalkapallokerhon. SJK on aloittanut kautensa kahdella voitolla ja yhdellä tasapelillä. HIFK:n saldo kolmesta pelatusta ottelusta on kaksi tasapeliä ja yksi vierastappio RoPS:lle. SJK on sarjataulukossa neljäntenä ja HIFK yhdeksäntenä.

SJK ja HIFK kohtasivat viime kaudella Suomen Cupin 6. kierroksella Sonera Stadiumilla pelatussa ottelussa. Varsinainen peliaika päättyi maalittomana ja ratkaisua lähdettiin hakemaan jatko-ajan kautta. Jatkoajalla molemmilla oli omat paikkansa, mutta lopulta SJK:n hyökkääjä Akseli Pelvas puski pallon verkkoon ja SJK eteni jatkoon. Joukkueet pelasivat myös kaudella 2012 Ykkösessä. Silloin SJK voitti kaikki kolme keskinäistä ottelua.

”HIFK on jo pelillisesti näyttänyt, että pystyy pelaamaan Veikkausliigassa. Se on todella vauhdikas joukkue ja lähtee innokkaasti hyökkäämään monen miehen voimalla. Hyviä yksilöitä, hyviä futaajia, joista moni ei ole ehkä pelannut niin paljoa Veikkausliigassa, mutta pelannut paljon muun muassa Ykkösessä. Tulee hieno matsi”, SJK:n päävalmentaja Simo Valakari kertoo seuran verkkosivuilla.

Seinäjoen Keskuskentän nurmi on loistavassa kunnossa. Kuva: SJK:n verkkosivut www.sjk2007.fi

HIFK:n Veikkausliigakausi on käynnistynyt kouluarvosanoin ”tyydyttävästi”. IFK Mariehamnia ja HJK:ta vastaan pelattujen 1-1 tasapelien jälkeen tähtirinnat lähtivät hakemaan kauden avausvoittoa viime viikon keskiviikkona Rovaniemelle. Kolmella tappiolla kautensa aloittanutta RoPSia povattiin useimmissa kausiennakoissa Veikkausliigan kärkipään joukkueiksi. Kovaa kritiikkiä saanut Juha Malisen luotsaama rovaniemeläisseura käytti omat maalipaikkansa tehokkaasti ja RoPS voitti tasaisen ottelun 2-0 (1-0).

HIFK:n ongelmana RoPS-ottelussa oli pelinrakentelu ja ratkaiseville maalipaikoille pääseminen. Rovaniemen keskuskentän tekonurmella nähtiin luvattoman paljon harhasyöttöjä sekä pallonmenetyksiä. Päävalmentaja Jani Honkavaara sanoikin ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että ”tappamisen meininki puuttui rankkarialueelta”.

Seinäjoki on Honkavaaralle kaupunkina tuttu ja läheinen paikka. Seinäjoella syntynyt 39-vuotias valmentajavelho pelasi omalla peliurallaan TP-Seinäjoessa ja oli mukana nostamassa seuraa Veikkausligaan kaudeksi 1997. Liigapelejä ”Honsulle” kertyi kymmenen ottelun verran.

SJK:n vahvuutena on erittäin vahva puolustuslinja, joka Honkavaaran mukaan on yksi Veikkausliigan parhaista.

”SJK puolustaa todella hyvin. Heille on tehty yksi maali ja sekin erikoistilanteesta. SJK on hyvä pallollinen joukkue, vaikka alkukaudella sitä ei ole vielä näkynyt”, Honkavaara sanoo.

Päivä on Honkavaaralle pelipäivän lisäksi myös toisella tapaa erityinen. Honkavaaran vaimo viettää tänään syntymäpäiviään.

”Kentän reunalta vaimo löytyi. Toivottavasti kentän reunalta se löytyy tänäänkin. Paljon onnea”, Honsu runoilee.

SJK:n hyökkäyksestä löytyy Akseli Pelvaksen lisäksi kamerunilainen Ariel Thierry Ngueukam, joka on loistava maalintekijä. ”Tuco” nousi viime kaudella otsikoihin pelastettuaan IFK Mariehamnin pelaajan Bobbie Friberg Da Cruzin hengen. Tuco ryntäsi tajuttomaksi valahtaneen Friberg Da Cruzin luokse, otti hänen kielen pois kurkusta ja käänsi loukkaantuneen kylkiasentoon.

Hyökkääjä Tuomas Mustonen on HIFK:n pelaajista ainoa, joka on sivussa loukkaantumisen takia. Mustonen loukkasi takareitensä FC Interiä vastaan pelatussa Suomen Cupin ottelussa ja on sivussa toistaiseksi.

SJK – HIFK sunnuntaina 3.5. klo 16.00 Seinäjoen Keskuskentällä. Ottelu on mukana Yle TV2:n Futiskierroksessa. Koko ottelun voit katsoa IS Extrassa, johon pääset tämän linkin kautta. Ottelu on myös Veikkauksen vetokohteena. Muista pelata Veikkaus-pelisi tästä linkistä – tuet samalla HIFK:n toimintaa!

HIFK:n seuraava kotiottelu: HIFK – FC Inter perjantaina 8.5. kello 18:30 Sonera Stadiumilla. Liput otteluun myy Lippupalvelu: Klikkaa alapuolella olevaa kuvaa ja hanki flabat matsiin!

Slider-Inter0805

 

VALOMainos