HIFK kohtaa maanantaina 12.9. tähän mennessä kauden tärkeimmässä ottelussa FC Interin. Todellinen ”kuuden pisteen” ottelu käynnistyy Veritas Stadionilla kello 18.30. ISTV ja Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä kello 18.15 alkaen.

Perjantaina pelatulla täydellä kuuden ottelun liigakierroksella sijoitukset sarjataulukon häntäpäässä eivät muuttuneet, sillä HIFK:n lisäksi myös FC Inter hävisi oman ottelunsa. HIFK:lla oli omat paikkansa mitaleista taistelevaa VPS:aa vastaan, mutta vaasalaiset onnistuivat toistamiseen tällä kaudella nollaamaan tähtirinnat ja nappasivat täydet kolme pistettä 1-0 lukemin. FC Inter hävisi Seinäjoella pelatussa ottelussa SJK:lle 1-0.

Sekä HIFK että FC Inter ovat hävinneet nyt viidestä edellisestä kamppailustaan kolme. Inter on voittanut joukkueiden molemmat kohtaamiset tällä kaudella, joten turkulaiset lähtevät kauden kolmanteen ja viimeiseen kohtaamiseen lievänä ennakkosuosikkina.

HIFK on sarjataulukossa paremman maalieron turvin kymmenentenä 21 pisteellä ja tasapisteissä oleva FC Inter on tällä hetkellä liigakarsijan paikalla. On sanomattakin selvää, että maanantain ottelun lopputuloksella on todella tärkeä merkitys loppusijoituksia ajatellen. Voitto suuntaan tai toiseen ei vielä ratkaise mitään, mutta antaa varmasti voittajajoukkueelle henkistä voimaa loppukauden otteluihin.

– Sarjataulukosta voi nähdä, että liigakarsijan paikalle johtavasta sijoituksesta on muodostumassa meidän ja Interin välinen kamppailu. Ottelun tärkeyttä on turha vähätellä, sillä onhan se klassinen kuuden pisteen ottelu. Turku on ollut meille vaikea paikka pelata, HIFK-kapteeni Esa Terävä myöntää.

HIFK pelaa viikon sisään myös toisen ottelun, kun PS Kemi saapuu perjantaina Sonera Stadiumille.

– Täytyy kuitenkin muistaa, että meillä on yhä seitsemän muuta ottelua jäljellä ja siinä välissä tulee tapahtumaan paljon. Kävi maanantain ottelussa miten tahansa, niin mikään ei ole vielä ratkennut. Lähdemme Inter-otteluun luottavaisin mielin, Terävä sanoo.

HIFK:n monivuotinen kapteeni Esa Terävä on pelannut tällä kaudella 21 liigaottelua, joissa verkko on heilunut kahdesti.

HIFK:n monivuotinen kapteeni Esa Terävä on pelannut tällä kaudella 21 liigaottelua, joissa verkko on heilunut kahdesti.

FC Interin joukkue on vahvistunut merkittävästi – edellinen kotivoitto kesäkuulta juuri HIFK:ta vastaan

Turkulaisjoukkueen ympärillä on ehtinyt kauden aikana tapahtua. Jopa mitalitaisteluun ennen kauden alkua kuulutettu joukkue onkin ehkä hieman yllättäen ajautunut putoamistaisteluun.

Seuran monivuotinen hollantilaispäävalmentaja Job Dragtsma jätti tehtävänsä ja hänen tilalleen nousi kakkosvalmentaja Jami Wallenius. Wallenius sai kuitenkin väistyä, kun FC Inter palkkasi loppukauden päävalmentajakseen PK-35 Vantaata tällä kaudella koutsanneen Shefki Kuqin, jonka lisäksi myös hyökkääjä Njazi Kuqi siirtyi Turkuun. Kuqi on tehnyt tällä kaudella yhteensä 11 liigamaalia, joista kolme on syntynyt Inter-paidassa pelatussa viidessä ottelussa. Turkulaisten riveistä löytyy leveyttä muun muassa ranskalaishyökkääjä Guy Gnabouyoun, ex-HJK Erfan Zenelin ja nopean laiturin Solomon Duahn myötä.

Myös puolustuksessa on osaamista RoPS:ssa viime kaudella loistaneen Faith Obilorin sekä Egzon Belican johdolla. Belica puski FC Interin 2-1 voittomaalin kauden avauskohtaamisessa huhtikuussa aivan ottelun loppuhetkillä. Ensimmäistä kautta Veikkausliigassa pelaava 18-vuotias hyökkääjä Benjamin Källman on ajoittain väläytellyt osaamistaan ja Suomen juniorimaajoukkueiden vakiokasvo on ehtinyt viimeistellä debyyttikaudellaan kaksi maalia.

Veritas Stadionilla kello 18.30 käynnistyvään otteluun on matkustamassa yli 100 IFK:n kannattajaa joukkueen tueksi, joten menoa ja meininkiä ei Turun maanantai-illan elintärkeästä kamppailusta tule puuttumaan. Odotettavissa on huipputasainen ja jännittävä liigaottelu, jossa riittää panosta.

HIFK:lla on kolme kotiottelua jäljellä tällä kaudella. Ennakkolippuja perjantaina pelattavaan PS Kemi -kotiotteluun voit ostaa Ticketmasterin verkkosivuilta.

FC Inter – HIFK maanantaina 12.9. kello 18.30 Veritas Stadionilla
> ISTV ja Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä
> Ottelun liveseuranta HIFK Fotbollin Twitter-tilillä hashtagilla #HIFKlive

FBPS SuperSyyskuu