HIFK matkustaa lauantaina 13.8. Tammelan stadionille, jossa se kohtaa toista kertaa tällä kaudella Veikkausliigassa Tampereen Ilveksen. Ottelu käynnistyy kello 16.00. IFK:n kannattajaryhmä järjestää Tampereelle megamatkan ja mukana on jo lähes 200 IFK-kannattajaa. 

Päävalmentaja Antti Muurisen aikakausi IFK:n peräsimessä on alkanut tulosten valossa erittäin positiivisesti. Kolmen peräkkäisen 1-0 tappion jälkeen HIFK on napsinut Muurisen komennossa kolmesta edellisestä ottelusta yhden voiton ja kaksi tasapeliä. Se on mainio suoritus, kun vastassa ovat olleet hallitseva Suomen mestari SJK sekä sarjan kärkipään joukkueet IFK Mariehamn ja HJK.

Viime keskiviikkona HIFK ja HJK päätyivät loppuunmyydyssä Stadin derbyssä maalittomaan tasapeliin. Voittokin olisi ollut otettavissa, sillä HIFK pääsi pelaamaan viimeisen puolituntisen yhden miehen ylivoimalla Anthony Annanin ulosajon johdosta. HIFK on sarjataulukossa kymmenentenä tasapistein 11. sijalla olevan FC Interin kanssa.

Mika Väyrynen on pelannut kaksi ottelua IFK:n paidassa. "Väykän" peliesitykset eivät ole jättäneet ketään kylmäksi. Kuva: Riku Laukkanen / R1ku Exposures

Mika Väyrynen on pelannut kaksi ottelua IFK:n paidassa. ”Väykän” peliesitykset eivät ole jättäneet ketään kylmäksi. Kuva: Riku Laukkanen / R1ku Exposures

Ilves on Veikkausliigan sarjataulukossa kuudentena 30 pisteellä. Edellisessä ottelussaan tupsukorvat kokivat 3-2 vierastappion FC Lahdelle. Kun Ilveksellä on HIFK:n tavoin 12 liigaottelua pelaamatta, on tamperelaisilla vielä hyvät eväät taistella paikasta kolmen parhaan joukossa eli eurokentille johtavista sijoituksista.

Ilves on tällä kaudella ollut vahva kotijoukkue ja se on päästänyt vähiten maaleja (3) kotikentällään. Yhdeksästä kotiottelusta Ilves on voittanut kuusi, pelannut kahdesti tasan ja vain kertaalleen on vierasjoukkue onnistunut hakemaan täydet kolme pistettä Tammelan stadionin luonnonnurmelta.

Jarkko Wissin luotsaaman joukkueen ylivoimaisesti tärkein pelaaja tällä kaudella on ollut Emile Paul Tendeng. Senegalin A-maajoukkueessa kertaalleen esintynyt taitava 24-vuotias pelintekijä on iskenyt debyyttikaudellaan Veikkausliigassa viisi maalia ja antanut kuusi maaliin johtanutta syöttöä. Täksi kaudeksi HJK:n organisaatiosta Ilvekseen siirtynyt 18-vuotias laitahyökkääjä Mikael Soisalo on myös pelannut vakuuttavasti debyyttikaudellaan. Soisalo teki Ilveksen edellisessä ottelussa FC Lahtea vastaan kauden kolmannen maalinsa.

– Ilves on erityisen vahva joukkue kotikentällään. He puolustavat tiiviisti ja kurinalaisesti sekä pyrkivät nopeisiin vastaiskuihin. Supertähtenä Tendeng, jonka lisäksi Soisalo on ollut todella vahva oikealla laidalla, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

– HIFK on tottakai muuttunut alkukauteen verrattuna. Heillä on uusi päävalmentaja sekä pari kovaa pelaajahankintaa, ja he ovat osoittaneet viimeisissä peleissään hienoa taistelutahtoa. Meillä puolestaan viime ottelu Lahdessa oli hyökkäyssuuntaan hyvä ja peli oli kontrollissa, mutta emme saaneet tulosta, Ilveksen päävalmentaja Jarkko Wiss sanoo seuran verkkosivuilla.

HIFK ja Ilves ovat ehtineet kohdata kerran tällä kaudella Veikkausliigassa. 29. toukokuuta Ilves haki Sonera Stadiumilta täydet kolme pistettä 1-0 voitolla. Voittomaalista vastasi kulmapotkun jälkitilanteesta 21-vuotias Tatu Miettunen, jolle maali oli liigauran ensimmäinen.

HIFK:lta ovat sivussa Ilves-ottelusta varmuudella Jukka Halme, Tommi Vesala, Emil Conti sekä Ville Taulo. llveksen kokoonpanosta puuttuvat lauantaina puolustaja Felipe Aspegren, keskikenttämiehet Eero Korte ja Marco Matrone sekä hyökkääjä Mika Lahtinen.

Ilves – HIFK lauantaina 13.8. kello 16.00 Tammelan stadionilla

  • Liput
  • Stadin Kingien Megamatka
  • Ottelu näkyy Nelosella Futiskierroksen pääotteluna. Myös ISTV ja Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.
  • Pelaa Veikkauksen pelit hifkfotboll.fi/veikkaus kautta ja tuet samalla HIFK:n junioritoimintaa
  • HIFK Fotbollin Twitter-tili @HIFKedustus tarjoilee ottelun liveseurannan hashtagilla #HIFKlive. Sosiaalisessa mediassa seurataan tiiviisti joukkueen tunnelmia koko ottelupäivän ajan.

SJK_koti

HIFK:n seuraava kotiottelu: HIFK – SJK lauantaina 27.8. kello 16.00 Sonera Stadiumilla
> Osta ennakkoliput

Lippujen hinnat

De Stjärnprydda / Pääkatsomo / Huvudläktaren
Ennakkoon 21€ Ovelta 25€

IFK Klacken / Pohjoispääty / Norra ändan
Ennakkoon 15€ Ovelta 18€

Itäkatsomo / Östra läktaren
Ennakkoon 19€ Ovelta 22€

Lapset 16-7v, kaikkiin katsomoihin
Ennakkoon 7€ Ovelta 10€

Hinnat sisältävät Ticketmasterin palvelumaksun.
– Pyörätuolipaikka halvimman pääsylipun mukaan + avustaja ilmaiseksi.
– Säästämisen lisäksi vältät jonottamisen stadionille ostamalla pääsyliput ennakkoon Ticketmasterista!

HIFKDERBY