Skip to main content

HIFK:n ottelut Veikkausliigassa jatkuvat sunnuntaina, kun tähtirinnat matkustavat PS Kemin vieraaksi. Ottelu käynnistyy Sauvosaaren uusitulla stadionilla kello 18.30. ISTV sekä Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.

Ykkösestä Veikkausliigaan täksi kaudeksi noussut PS Kemi aloitti kautensa todella vakuuttavasti ja se keikkui alkukaudesta sarjan kärkisijoilla. PS Kemi on kuitenkin hävinnyt kolme edellistä otteluaan ja sarjanousija on nyt 14 pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa kuudentena 20 sarjapisteellä. PS Kemin paras maalintekijä on englantilaishyökkääjä Billy Ions, joka on onnistunut maalinteossa viidesti – määrä on puolet joukkueen tehdyistä maaleista. Ykkösen parhaaksi pelaajaksi viime kaudella valittu Ions muodostaa vaarallisen tutkaparin yhdessä Christian Eisselen kanssa.

HIFK sai katkaistua tappioputkensa edellisessä liigaottelussa FC Lahtea vastaan. HIFK johti ottelua kahdesti, mutta FC Lahti onnistui hinaamaan itsensä molemmilla kerroilla tasoihin ja ottelu päättyi 2-2 tasapeliin. Ruotsalaisseura AIK:ta vastaan pelattu ystävyysottelu päättyi positiivisesti, kun tähtirinnat nousivat kahden maalin takaa-ajoasemasta tasoihin 2-2 tasapeliin. HIFK on 14 pelatun ottelun jälkeen Veikkausliigan sarjataulukossa viimeisenä 10 pisteellä. Matkaa karsintaviivan paremmalle puolelle on neljä pistettä.

HIFK ja PS Kemi ovat ehtineet kohdata tällä kaudella jo kerran aikaisemmin. Sonera Stadiumilla 24. huhtikuuta pelattu kamppailu päättyi maalittomaan 0-0 tasapeliin.

– Kemi on vauhdikas vastahyökkäysjoukkue, jolla on paljon laadukkaita ulkomaalaispelaajia. Sauvosaaren kenttä on pieni, joten pelistä tulee varmasti kiihkeä, HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaara kertoo.

HIFK:n kokoonpanosta ovat varmuudella sivussa maalivahti Jere Piirainen sekä keskikenttäpelaaja Emil Conti.

PS Kemi – HIFK sunnuntaina 3.7. kello 18.30 Sauvosaaren kentällä
> ISTV ja Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä
> HIFK Fotbollin Twitter-tili @HIFKedustus tarjoilee ottelun liveseurannan hashtagilla #HIFKlive

Artikkeli-AIK-Hänninen