Skip to main content

HIFK on tehnyt yksivuotisen pelaajasopimuksen 19-vuotiaan Joonas Salmen kanssa. 

Salmi on HIFK:n oma A-juniori ja nyky IFK:sta ensimmäinen A-junioreista liigasopimuksen saanut pelaaja. 191-senttinen oikea laitapuolustaja on pelannut juniorivuosinaan myös hyökkääjänä ja laitalinkkinä.

– Salmi on juoksuvalmis ja nopea pelaaja, joka on valmis miesten peleissä vaadittavaan fyysisyyteen. Hän tulee seuran omista junioreista ja se on se tie, jonka pelaajan tulisi kulkea. Joonaksen kohdalla reitti on kuljettu, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

– Hän on pärjännyt joulukuusta asti vahvasti meidän harjoituksissa. Kyseessä on lupaava pelaaja. Toivotaan, että hän pystyy kehittämään itseään ja otteet säilyisivät yhtä vahvoina. Ihmisenä ja pelaajana Joonas on täynnä itseluottamusta ja sellainen ”kuvia kunnioittamaton” pelaaja, joka ei pelkää kentällä ketään. Uskon vahvasti, että hän pystyy pelaamaan Veikkausliigassa jo ensi kaudella, Muurinen sanoo.

Salmi harjoitteli HIFK:n edustusjoukkueen kanssa jo viime kaudella ja hän odottaa kehittyvänsä tulevalla kaudella entisestään harjoitusten ja pelien myötä. Salmi pelasi ensimmäisen miesten ottelunsa, kun HIFK kohtasi harjoitusottelussa Kuopion Palloseuran.

– Mahtavat fiilikset, kun pääsee vihdoin jengiin messiin. Olen pärjännyt harjoituksissa hyvin ja viimeistään KuPS-ottelussa huomasin, että miesten pelit ovat paljon kovempitempoisempia pelejä. Ottelu meni hyvin ja pysyin vauhdissa mukana, mutta puolustussuuntaan liikkumista, sekä pelin avaamista täytyy vielä parantaa, Salmi kertoo määrätietoisesti.

Itseluottamusta HIFK-puolustuksen tulokkaalta ei puutu.

– Tulevan kauden tavoitteenani on saada avauskokoonpanon paikka. Se ei ehkä tule heti, mutta kauden aikana tulen raivaamaan paikan itselleni. Viimeistään se tapahtuu ensi kaudella, Salmi sanoo luottavaisena.

”Hyvät ominaisuudet kehittyä lähivuosina hyväksi veikkausliigapuolustajaksi”

Pitkään IFK:ssa pelaajana ja valmentajana toiminut Teemu Kankkunen siirtyi joulukuussa 2015 HIFK:n A-junioreiden päävalmentajaksi, ja hän on päässyt näkemään Salmen kehittymisen läheltä. Kankkusen mukaan Salmen murtautuminen edustusjoukkueen kokoonpanoon on erinomainen esimerkki siitä, miten kova työ palkitaan.

– Salmi on ollut A-junioreiden yksi määrätietoisimmista, kilpailullisimmista ja tavoitteellisimmista pelaajista. Juoksu- ja kaksinkamppailuvoimaisena, sekä peräänantamattomuutensa puolesta hänellä on hyvät ominaisuudet kehittyä lähivuosina hyväksi veikkausliigapuolustajaksi. Junioriuransa pääosin laiturina pelanneena hän pystyy myös toimittamaan palloa maalille varsin hyvin. Siirto laitapuolustajaksi on tapahtunut vasta hiljattain. Vielä kun pelipaikkakohtaiset asiat kehittyvät, haastaa Joonas varmuudella asenteellisesti samankaltaiset tahtopelaajat laitapakin tontilla, kuten Tommi Vesalan ja Matias Hännisen, Kankkunen kertoo.

HIFK:n sopimuspelaajat 18.1.2017
Jere Piirainen
Tomi Maanoja
Carljohan Eriksson
Juho Pirttijoki
Pauli Kuusijärvi
Nosh A Lody
Matias Hänninen
Joonas Salmi
Kristian Heinolainen
Nnaemeka Anyamele
Tommi Vesala
Daniel Rantanen
Mika Väyrynen
Tommi Jyry
Fredrik Lassas
Eero Hyökyvirta
Jukka Halme
Nikolas Saira
Xhevdet Gela
Abaas Ismail
Antti Ulmanen
Aleksi Ristola
Pekka Sihvola
Juho Mäkelä

HIFK:lla on julkaistut sopimukset kolmen maalivahdin ja 21 kenttäpelaajan kanssa.