Skip to main content

HIFK ja Ykkösessä pelaava Grankulla IFK kohtasivat perjantaina 17.3. pelatussa harjoitusottelussa Sonera Stadiumilla. Ottelussa ei nähty maaleja, mutta pirteästi esiintyneen HIFK:n pelaaminen oli jo huomattavasti valmiimpaa, kuin joukkueiden edellisessä kohtaamisessa tammikuussa. HIFK sai ennen ottelua positiivisia uutisia, kun hyökkääjä Pekka Sihvola oli toipunut pelikuntoon.

HIFK – GrIFK 0 – 0

Vierasjoukkueena pelannut GrIFK aloitti ottelun ennakkoluulottomasti ja sai hankittua ensimmäisen kuuden peliminuutin aikana kolme kulmapotkua, jotka HIFK:n puolustus selvitti. Mika Väyrynen laukoi 13. peliminuutilla viuhuvan vasemman jalan laukauksen noin 25 metristä vain vähän ohi oikeasta tolpasta. HIFK:n toinen maalipaikka aukeni Nosh A Lodyn pitkästä avauksesta. Avauksesta seurannut kulmapotku pelattiin lyhyenä ja lopulta Esa Terävä pääsi puskemaan Xhevdet Gelan keskityksestä. Terävän matala pusku suuntautui vain niukasti ohi etukulmasta. Puolen tunnin kohdalla Nnaemeka Anyamele murtautui vakuuttavasti vasemmalta laidalta läpi. Anyamelen matala keskitys tavoitti boksista vitosen viivan tuntumasta Juho Mäkelän, joka ohjasi pallon kuitenkin ohi. 35. peliminuutilla Jani Bäckman petasi paikan Mika Väyryselle, jonka kovan laukauksen GrIFK-maalivahti Kimi Lindeman onnistui torjumaan kulmapotkuksi. Ensimmäiseltä puoliajalta paikalle saapuneille katsojille jäi varmasti päällimmäisenä mieleen kova ja kylmä tuuli.

Pekka Sihvola pelasi ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella loukkaantumisen jälkeen. Kuva: Luukas Salin

Pekka Sihvola pelasi ensimmäisen ottelunsa tällä kaudella loukkaantumisen jälkeen. Kuva: Luukas Salin

Toisella puoliajalla HIFK otti entistä vahvemmin pallonhallinnan itselleen. 50. peliminuutilla GrIFK sai luotua vaarallisen maalipaikan kulmapotkusta, kun etutolpalta taka-alueelle jatkettu pallo oli lähellä löytää tiensä maaliin. 57. peliminuutilla oikeana laitapuolustajana täyden ysikymppisen pelannut Matias Hänninen antoi loistavan matalan keskityksen etutolpalle kiiruhtaneen Pekka Sihvolan, jonka ohjaus painui kuitenkin ohi. Tämän jälkeen molemmat joukkueet käynnistivät harjoitusottelulle tyypillisen vaihtorumban. GrIFK suoritti useamman pelaajavaihdon, HIFK vain kolme. HIFK rakenteli viimeisen puolituntisen aikana peliä maltillisesti alakerran kautta, mutta maalipaikoille se ei johtanut. GrIFK-maalivahti Kimi Lindeman torjui noin kymmenen minuuttia ennen loppua irtopallon eteensä, mutta HIFK-pelaajista kukaan ei ehtinyt jatkamaan.

Maaleja ei lopulta perjantai-illan harjoitusottelussa nähty. HIFK:n pelin avaamisessa ja rakenteluvaiheessa riittää tämän ottelun perusteella vielä tekemistä, vaikka selkeitä edistysaskelia oli jo havaittavissa. HIFK kohtaa seuraavaksi harjoitusottelussa TPS:n perjantaina 31.3 kello 17.30 käynnistyvässä harjoitusottelussa. Myös tähän otteluun on vapaa pääsy.

HIFK Avauskokoonpano
#2 Nosh A Lody
#6 Xhevdet Gela
#9 Pekka Sihvola
#10 Juho Mäkelä
#13 Esa Terävä
#17 Jani Bäckman
#18 Matias Hänninen
#19 Aleksi Ristola
#23 Mika Väyrynen (C)
#27 Nnaemeka Anyamele
#71 Carljohan Eriksson (MV)

Vaihtopelaajat
#1 Tomi Maanoja
#5 Tuukka Andberg
#7 Daniel Rantanen (69′ —-> Xhevdet Gela)
#16 Antti Ulmanen
#20 Tommi Jyry
#22 Fredrik Lassas (61′ —-> Aleksi Ristola)
#29 Joonas Salmi
#30 Abaas Ismail (61′ —-> Esa Terävä)

HIFK:n kotiotteluiden irtoliput kaudelle 2017 ovat myynnissä nyt! Voit ostaa lippuja koko kauden HIFK Shopista, Ticketmasterin verkkosivuilta sekä kaikista Ticketmasterin lippukaupoista. Uutena lippukategoriana HIFK tarjoaa erikoishintaisia pääsylippuja eläkeläisille, opiskelijoille ja varusmiehille pohjoispäädyssä sijaitsevaan IFK Klackeniin.

> Lue lisää ja tutustu lippuhintoihin