Skip to main content

Fredrik_Lassas.jpg

HIFK ja FC Köln ovat sopineet 19-vuotiaan Fredrik Lassaksen paluusta HIFK:n pelaajavahvuuteen.

– Palaan HIFK:n riveihin todella motivoituneena ja hyvällä fiiliksellä. Tuntuu, että olen fyysisesti parhaassa mahdollisessa kunnossa ja olen heti valmis auttamaan joukkuetta, Lassas kertoo.

– Nuorelle pelaajalle peliaika on kaikista tärkeintä tässä vaiheessa uraa. Meillä Freda pääsee pelaamaan lähes täyden kauden ja monipuolisena pelaajana hän tulee vahvistamaan joukkuetta entisestään. Freda tulee takaisin erittäin motivoituneena ja hyvässä kunnossa, sillä Saksassa kausi on loppupuolella, HIFK:n urheilutoimenjohtaja Henri Määttä kertoo.

Lassas siirtyi tammikuussa lainasopimuksella Saksan Bundesliigassa pelaavan FC Kölnin organisaatioon, jossa hän pelasi alkukauden ajan seuran reservijoukkueessa Saksan 4. korkeimmalla sarjatasolla Regionalligassa.

– Saksassa kaksinkamppailupelaaminen oli fyysistä ja pelitempo oli kova. Sain sieltä runsaasti kovuutta omaan pelaamiseeni. Se oli juuri se asia, jota tarvitsen lisää kehittyäkseni entistä paremmaksi jalkapalloilijaksi, Lassas sanoo.

Lassas pelasi viime kaudella HIFK:ssa 25 ottelua Veikkausliigassa, joissa Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen keskikenttäpelaaja teki yhden maalin ja antoi kolme maalisyöttöä.

– Henkilökohtainen tavoitteeni on lyödä itseni lopullisesti läpi laatupelaajana Veikkausliigassa. Haluan pelata elämäni onnistuneimman kauden ja olla isossa osassa joukkueen menestyksessä. Meillä on todella laadukas joukkue ja pelipaikan ottaminen ei missään tapauksessa ole helppoa vaan se vaatii jatkuvaa onnistumista peleissä ja treeneissä, Lassas tiedostaa.

HIFK sijoittui viime kaudella sarjataulukossa seitsemänneksi. Nyt tähtirinnat ovat viiden pelatun ottelun jälkeen neljäntenä.

– Haluan ehdottomasti parantaa viime kauden sijoitusta ja mennä jopa neljän parhaan joukkoon. Meidän tulee pelata jokaisessa pelissä sellaisella tasolla, että pystymme voittamaan ja haastamaan jokaisen vastustajan, Lassas kertoo.

HIFK_ROPS.jpg