Skip to main content

HIFK käynnisti, monen vuoden tauon jälkeen, uudelleen junioreiden turnaustoiminnan viime vuonna. Seuralla on vuosittain mahdollisuus varata Väinämöinen turnauksiaan varten neljäna viikonloppuna. Väiski kolmine juniorikenttineen ja huoltorakennuksineen on olosuhteena erinomainen turnauskäyttöön. Ensimmäisenä vuotena turnaustoiminnan uudelleenkäynnistäminen oli päätavoite ja liikkeelle lähdettiinkin vaatimattomasti 8:n joukkueen turnauksilla.

Tämän vuoden turnausjärjestelyt aloitettiin aikaisemmassa vaiheessa, ja tavoitteeksi asetettiin turnauskoon kaksinkertaistaminen 16:a joukkueeseen per ikäluokka. Ensimmäisenä vuorossa oli 06-ikäluokka, joka järjesti turnauksen myös viime vuonna. Osallistuvat joukkueet oli jaettu haaste- ja harrastetason lohkoihin, ja pelasivat kukin neljä ottelua.

Oli ilo todeta että pelaajat nauttivat olosuhteista, ja aurinkoista säätä myöten turnausjärjestelyt olivat erittäin onnistuneet. Kahviossakin kävi kuhina kahvin, sämpylöiden ja kisamakkaroiden mennessä kaupaksi. Turnaushan on ikäkausijoukkueille erinomainen varainhankinnan muoto, mikä tietenkin motivoi pelaajien vanhempia osallistumaan järjestelyiden toteuttamiseen.

Hienointa on kuitenkin todeta, pelaajien panosta tietenkään unohtamatta, että onnistuneen turnauksen järjestelyihin osallistuvat joukkueen toimihenkilöt, vanhemmat, seuran vanhimmat juniorit erotuomareina sekä seuran toimihenkilöt taustalla tarvittaessa. Kiitos kaikille järjestelyihin osallistuneille. Tämä on seuratoimintaa parhaimmillaan!

HIFK Fotbollin ikäluokat järjestävät turnauksia Väinämöisellä:

23.4, 09.00-17.00, HIFK-07 turnaus

24.4, 09.00-16.00, HIFK-05 turnaus

21.5, 09.00-16.00, HIFK-08 turnaus

22.5, 09.00-16.00, HIFK-09 turnaus

24.9, 09.00-16.00, HIFK-04 turnaus

Turnauspelit käynnissä