Skip to main content

A-poikien SM-sarja jatkui HIFK:n osalta sunnuntaina Talin urheilupuistossa, jonne vastustajaksi saapui sarjaa johtava Turun Palloseura. Ottelun avausjakso oli maaliton, mutta toisella puoliajalla mustavalkoiset turkulaisvieraat iskivät kaksi täysosumaa. Lopputulos oli näin ollen 0-2 (0-0) kärkijoukkue TPS:n hyväksi.

IFK:n aloituskokoonpanossa nähtiin uutena nimenä hyökkääjä Benjamin Nava. Lisäksi maalia vartioimaan oli saapunut edustusjoukkueen veskari Jere Piirainen. Aivan ottelun alkuminuuteilla Nava onnistui etenemään vapaaseen laukaisupaikkaan, mutta TPS:n maalivahti Anton Lepola torjui. Tämän jälkeen ottelun hallinta siirtyi turkulaisvieraille. Puolen tunnin kohdalla myös IFK pääsi paremmin peliin mukaan, mutta maaleja ei ensimmäisellä puoliajalla nähty. Lähimmäksi pääsi TPS:n Emil Enqvist, joka pamautti pallon tolppaan juuri ennen taukoa. Niinpä lyhyelle väliajalle siirryttiin lukemissa 0-0.

 
tpsfoto01

Toinen puoliaika alkoi TPS:n kannalta myönteisissä merkeissä. Peliä oli pelattu vain muutama minuutti, kun mustavalkoisten Juusuf Abdi laukoi pallon rangaistusalueen rajoilta komeasti oikeaan ylänurkkaan. IFK:lla oli omat tilaisuutensa päästä kuittaamaan tilanne mutta viimeistely oli tänään tehotonta. Lähimmäksi pääsi Benjamin Nava, joka nopean vastahyökkäyksen päätteeksi ampui avopaikasta sivuverkkoon. Vaihdosta kentälle tullut TPS:n Joonas Madetoja pääsi näin ollen ratkaisemaan ottelun maalin edestä vajaa kymmenen minuuttia ennen loppuvihellystä. Lopputulokseksi jäi siis 0-2 (0-0).

HIFK – TPS  0-2 (0-0)

0-1  Juusuf Abdi (51.)
0-2  Joonas Madetoja (83.)

IFK:n kokoonpano: Jere Piirainen; Joonas Salmi, Pasi Forsman, Axel Lönnfors (v), Santeri Ihamuotila; Miika Lindqvist (v), Joakim Ärilä, Mitro Turunen, Patrik Ahonen (68. Sebastian Stierncreutz); Benjamin Nava, Jimi Bäck (75. Zanjar Abubakir).

Kommentteja kentältä ja kentän laidalta

 
tpsfoto02
IFK:n keskikentällä tänään pelannut Joakim ”Jokke” Ärilä (kuvassa):
– Pelaaminen maistui hyvältä, oli vähän brittiläinen sää (Talissa satoi lähes koko ottelun ajan, toim. huom.) mutta itse tykkään siitä. Keskikentällä oli mukava pelata Mitron (Turunen) kanssa. Olimme vain joukkueena vähän hitaampia kuin Tepsin jätkät, ja siinä varmaan oli suurin syy siihen miksi tänään tuli takkiin. Ihan hyvä esitys meiltä mutta TPS vain oli parempi. Paikkojahan meillä oli, itsellänikin. Tästä pelistä opimme kuitenkin mitä pitää parantaa seuraavaan otteluun. Uskon edelleen että tällä jengillä voidaan päästä kuinka pitkälle tahansa. Seuraava peli todellakin voitetaan!

HIFK A:n päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Vastustaja oli parempi, ja parempi voitti myös tänään. TPS meni kovempaa tilanteisiin ja osoitti muutenkin suurta halua voittaa tämä ottelu. Ne paikat mitkä me saimme olisi pitänyt pelata huolella ja käyttää paremmin hyväksi. On totta että kaikki muutkin sarjan joukkueet ovat hävinneet TPS:lle, mutta kyllä myös meidän täytyy nyt vähitellen ruveta ottamaan niitä voittoja, jos halutaan muun kärkiryhmän vauhdissa pysyä.

IFK:lla on seuraavaksi edessään pääkaupunkiseudun derby. Tähtirinnat nimittäin kohtaavat ainoan vastustajansa lähiseudulta eli FC Espoon lauantaina 6. elokuuta Leppävaarassa. Punapaitojen seuraava kotiottelu on puolestaan ohjelmassa sunnuntaina 14. elokuuta, jolloin Talin urheilupuistoon saapuu vierailulle porilainen FC Jazz. Ottelu alkaa kello 13:00.

A-poikien SM-sarja, tulokset ja sarjataulukko: https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/2016?&spljp16&ASM