ASM: maaliton tasapeli FC Espoota vastaan

HIFK Soccer rf logo

Vaikka ulkona oli jo kesäinen sää ja nurmet vihertävät, oli HIFK:n ja FC Espoon A-nuorten lauantaina vielä kerran kömmittävä pitkän talvikauden tapaan Talin halliin, SM-sarjan toisen ottelukierroksen kohtaamiseen. Kummankaan joukkueen hyökkäyspeli ei tällä kertaa ollut kovinkaan tehokasta, vaan ottelussa päädyttiin maalittomaan pistejakoon.

HIFK oli ensimmäisellä kierroksella hävinnyt TPS:n vieraana 3-1, kun taas espoolaiset olivat kokeneet Valkeakosken Hakan paremmakseen tylyin 1-5 – numeroin. Molemmilla joukkueilla oli siis puolustuspelinsä suhteen parannettavaa ja molemmat siinä hyvin onnistuivatkin.

Ensimmäinen jakso oli HIFK:lta parempaa peliä ja punapaidat hallitsivatkin kenttätapahtumia. Varsinaiset maalipaikat olivat kuitenkin kortilla, molempien puolustaessa uhrautuvasti, pelin intensiteetin ollessa myös varsin korkea. Tähtirintojen paras ja puoliajan ainoa maalipaikka siunaantui Joakim Ärilälle, mutta hyökkääjän sijoitus avopaikasta päätyi niukasti tolpan väärälle puolen. Myös Miika Lindqvist pääsi muutamaan otteeseen murtautumaan laidaltaan, mutta viimeinen syöttö ei omaa pelaajaa löytänyt. Toisessa päässä Jussi Tolonen sai maalilla olla rauhassa, sillä vastustaja pidettiin varsin kaukana maalipaikoilta.

Toinen jakso oli kotijoukkueelta hyökkäyspelillisesti huonompi. Muutamat tilanteenpoikaset tulivat pääsääntöisesti vastahyökkäysten päätteeksi, mutta todellisia huippupaikkoja ei siunaantunut. Alberon Zeneli ja Arttu Heikka pääsivät kumpainenkin kertaalleen maalipaikoille, mutta molempien laukaukset päätyivät päin FC Espoon maalivahti Mikko Louhivaaraa. Vaikka vieraat toista jaksoa pelillisesti hallitsivatkin, ei heilläkään varsinaisia maalipaikkoja ollut. Muutamat harvatkin tilanteet syntyivät HIFK:n omista pallonmenetyksistä tai virheistä.

Näin lopputulokseksi saatiin 0-0 ja jos kummallakin joukkueella oli tavoitteena oman puolustuspelin parantaminen ensimmäisen ottelun jäljiltä, niin siinä molemmat onnistuivat. Itse ottelu ei hienouksia hyökkäyspelillisesti tarjonnut. Kovaa taistelua sitäkin enemmän.

Päävalmentaja Teemu Kankkusen kommentit:

”Meidän lähtökohtamme otteluun oli estää vastustajan pelinrakentelu omalla prässillämme ja onnistuimme siinä hyvin, varsinkin ensimmäisellä jaksolla. Kokonaisuudessaan tekeminen silloin oli ihan hyvällä tasolla, hyökkäyksen päättämisiä lukuun ottamatta. Muihin pelin osa-alueisiin olen ihan tyytyväinen. Varsinkin tilanneprässit ja kaksinkamppailupelaaminen oli hyvää.”

”Toisella jaksolla meiltä hieman loppui virta ja sen myötä pelistä katosi myös järki. Hyökkäykset olivat aivan liian lyhyitä ja pallosta luovuttiin liian nopeasti. Kun ollaan oltu puolustuskannalla jonkin aikaa, niin silloin kun pallo vihdoin saadaan omalle joukkueelle, on peliä rytmitettävä fiksummin. Nyt painettiin saman tien päättömästi eteenpäin väsyneenä, ilman mitään ennalta sovittuja malleja.”

”Tilanteiden tunnistaminen ja oikeiden ratkaisuiden tekeminen kollektiivisesti on meillä ollut hakusessa jo pidemmän aikaa. Kuten myös tason pitäminen riittävän korkeana koko ottelun ajan. Myös sovitussa puolustuspelissä tuli muutamaan otteeseen virheitä ottelun loppua kohden. Nollapeliin pitää tietysti olla tyytyväinen, mutta kyllä meidän on oltava vaarallisempia hyökkäyspelissä, jos haluamme pisteitä tässä sarjassa kerätä.”

HIFK – FC Espoo 0-0

IFK:n kokoonpano (4-4-2): Jussi Tolonen (mv); Santeri Ihamuotila (v), Inno Ilonen, Eero Hirvimäki, Axel Lönnfors (43. Marc Lempinen); Miika Lindqvist (v), Pasi Forsman, Henry Nguyen, Arttu Heikka; Zanjar Abubakir (78.Patrick Ahonen), Joakim Ärilä (59.Alberon Zeneli).

A-nuorten SM sarja jatkuu HIFK:n osalta sunnuntaina 15.5., kun joukkue matkustaa Poriin FC Jazzin vieraaksi. Seuraava kotiottelu taas pelataan kahden viikon kuluttua, kun sunnuntaina 22.5. klo 13:00 Talin urheilupuiston nurmelle saapuu FC Inter Turusta.