Skip to main content
DUMB (tyhjä kategoria)

ASM-karsinta: Tasapeli jätti punapaidat kakkoseksi

A-poikien SM-karsinta päättyi lauantain kierroksen myötä ja HIFK:n viimeinen vastustaja oli FC Honka. Voitolla tähtirinnat olisivat voittaneet myös SM-karsinnan etelälohkon, mutta Esport Arenalla käyty kamppailu päättyi tasapeliin lukemin 2-2 (1-2). Näin ollen IFK jäi karsinnan kakkoseksi ja etelälohkon voittajaksi nousi Turun Palloseura.

Vierasjoukkueen esitys Esport Arenalla jätti paljon toivomisen varaa. Kaikki aiemmat SM-karsinnan ottelunsa hävinnyt FC Honka siirtyi johtoon kulmapotkusta varttitunnin pelin jälkeen, maalintekijänä Kalle Kauhanen. IFK:n tasoitus syntyi hiukan onnekkaasti kymmenen minuuttia myöhemmin. Eero Hirvimäen esityöstä Juuso Ollila ampui pallon ylähirteen, ja jatkotilanteesta pallo toimitettiin maaliin espoolaisten omasta toimesta. Kaikesta huolimatta IFK siirtyi tauolle hyvissä asemissa, kun Benjamin Nava laukoi paristakymmenestä metristä tähtirinnoille johto-osuman ensimmäisen puoliajan lopulla.

Jos oli FC Honka antanut yhden maalin avausjaksolla lahjaksi, teki IFK puolestaan vastaavanlaisen tempun toisella puoliajalla. Vajaan tunnin kohdalla espoolaisten kookas kärki Ville Kiiski sai pallon vierasmaalin edessä lähes ilmaiseksi ja seuraavaksi pelivälinettä kaivettiinkin jo maaliverkoista. Tähtirintojen otteissa näkyi turhautumista, mistä tuloksena neljä varoitusta varttitunnin aikana, mutta ei kuitenkaan yhtään maalia. Pisteet siis jaettiin lukemin 2-2. Hyvällä asenteella taistellut FC Honka avasi näin SM-karsinnan pistetilinsä viimeisessä ottelussaan.

FC Honka – HIFK  2-2 (1-2)

1-0  Kalle Kauhanen (15.)
1-1  oma maali (24.)
1-2  Benjamin Nava (43.)
2-2  Ville Kiiski (58.)

IFK:n kokoonpano: Jere Piirainen (mv); Ike Hayes (v), Rasmus Smidtslund, Eero Hirvimäki (v), Jonathan Ndongala; Miika Lindqvist (66. Robin Hanner), Joakim Ärilä (61. Henry Nguyen, v), Mitro Turunen (v), Juuso Ollila; Haris Ibrahimovic (69. Samu Häkälä), Benjamin Nava.

Koutsin kommentit

HIFK A:n päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Aivan hirveä matsi meiltä. Se mikä erottaa hyvän pelaajan keskinkertaisesta pelaajasta, ja hyvän joukkueen keskinkertaisesta joukkueesta, on se että taso pysyy. Ja yksikään meidän jätkä ei tänään ollut hyvällä tasolla. Jo alkuverryttelyssä oli nähtävissä, että asenne ei ole kohdallaan. Tekeminen ja hyvän tason pitäminen lähtee lopulta kuitenkin aina pelaajasta itsestään, sanoimme tai teimme me valmentajat mitä tahansa. Nyt tehtiin aivan hirvittävä määrä virheitä alusta loppuun. Ainoa positiivinen asia tässä ottelussa oli ”Benjin” maali (1-2).

Heikosta päätösottelusta huolimatta tärkein tavoite, eli paikka A-poikien SM-sarjassa saavutettiin. Karsintalohkon voitto karkasi siis Turun Palloseuralle, joka lähtee SM-sarjaan kolmen alkupisteen vauhdittamana. IFK saa SM-sarjaan mukaansa kaksi pistettä ja FC Espoo yhden. Neljännen suoran SM-sarjapaikan otti FC Inter. Pohjoislohkosta A-poikien SM-sarjaan etenivät suoraan Ilves (3 p), FC Lahti (2 p), JJK (1 p) sekä SJK Akatemia. Viimeiset kaksi SM-sarjapaikkaa ratkotaan ottelupareissa AC Oulu – KaaPo ja PK-35/VJS – KuPS. A-poikien SM-sarja alkaa vapun alla ja päättyy syyskuun lopulla.