Skip to main content
DUMB (tyhjä kategoria)

ASM: Kärkijoukkue kaatui vieraissa – HIFK tauolle sarjakolmosena

Keskiviikkoiltana HIFK A oli tiukan paikan edessä, sillä vierasottelussa vastassa oli sarjajohtaja sekä ikäluokan hallitseva Suomen mestari Turun Palloseura. Tähtirinnat pelasivat kuitenkin vahvasti ja hakivat Turusta täyden pistepotin loppunumeroiden ollessa 1-3 (1-3). Voiton myötä punapaidat lähtivät kesätauon viettoon A-poikien (P20) SM-sarjan kolmannelta sijalta.

Kupittaan nurmelle saapui hyvin latautunut ja keskittynyt vierasjoukkue. IFK lähti kamppailuun tiukan joukkuepelaamisen kautta ja tähtirinnat saivatkin otteluun mainion startin, sillä varttitunnin pelin jälkeen tilanne oli jo 0-2. Molemmat maalit syntyivät samalla kaavalla: Nikolas Saira murtautui laidalta läpi pelaten pallon Antti Ulmaselle, joka viimeisteli lähietäisyydeltä. Myöhemmin Ulmanen oli vielä lähellä saada hattutempun täyteen mutta tällä kertaa ei knallin makuun kuitenkaan päästy.

Vähitellen myös TPS pääsi peliin mukaan ja kotijoukkue onnistuikin tekemään kavennusosuman ensimmäisen puoliajan loppupuolella. Esityöstä vastasi Erik Mirel, jonka syötön Joakim Latonen ohjasi maalin takakulmaan. Mutta IFK iski vielä kerran, kun avausjakso oli venynyt jo lisäajan puolelle. Tähtirintojen kaksi ensimmäistä maalia alustanut Nikolas Saira pääsi katkaisemaan TPS-puolustuksen antaman poikittaissyötön ja karkasi läpiajoon. Turkulaisten maalivahti Ville Seppä torjui ensimmäisen yrityksen, mutta paluupallon Saira laittoi sisään ja tauolle siirryttiin näin lukemissa 1-3.

Toisella puoliajalla IFK nosti prässiä hiukan korkeammalle ja piti näin TPS:n pelinrakentelun aisoissa. Maaleja ei ottelussa enää nähty mutta varoituksia sitäkin enemmän. IFK:lle keltainen kortti nousi neljä kertaa TPS:n yhtä vastaan, ja nämä ratkaisut herättivät ihmetystä jopa kotiyleisön keskuudessa. Varttitunti ennen loppua tähtirintojen laitapakki Joonas Salmi tuli keskialueella kovaa palloon, erotuomarin näkemyksen mukaan jalkapohja edellä, minkä seurauksena punainen kortti ja ulosajo. Vajaalukuisena vierasjoukkue luonnollisesti keskittyi loppuajan puolustamiseen mikä onnistuikin varsin mallikkaasti, ja numerot 1-3 jäivät ottelun lopputulokseksi.

TPS – HIFK  1-3 (1-3)

0-1  Antti Ulmanen (6.)
0-2  Antti Ulmanen (16.)
1-2  Joakim Latonen (38.)
1-3  Nikolas Saira (45+1.)

IFK:n kokoonpano: Tomi Mikkelsson (mv); Topias Pennanen, Axel Lönnfors (v), Filip Sågbom, Joonas Salmi (ua. 75.); Henry Nguyen, Tommi Jyry (v); Nikolas Saira (v, 88. Miika Lindqvist), Mitro Turunen, Haris Ibrahimovic (54. Juuso Ollila); Antti Ulmanen (v).

Koutsin kommentit

HIFK A:n päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Meiltä hyvä peli ja kundien työmoraali oli tänään todellakin kohdallaan. Nyt huilataan pari viikkoa ja jatketaan sen jälkeen työntekoa. Syyskierroksella on joka tapauksessa taas melkoista painimista tiedossa, joten valmiina on oltava kun pelit jatkuvat.

Tähtirintojen riveistä siirtyy kesätauon aikana viisi pelaajaa Yhdysvaltoihin opintojen ja jalkapallon perässä. He ovat Mitro Turunen, Henry Nguyen, Santeri Ihamuotila, Jonathan Ndongala sekä Juuso Ollila. HIFK A kiittää koko viisikkoa sekä toivottaa hyviä pelejä rapakon takana!

Voiton myötä IFK nousi A-poikien SM-sarjassa kolmannelle sijalle. Edessä on nyt reilun kolmen viikon mittainen kesätauko. Pelit jatkuvat taas sunnuntaina 30. heinäkuuta, jolloin Talin urheilupuistoon saapuu vierailulle sarjaa edelleen johtava Turun Palloseura. Ottelu alkaa kello 13:00.

HIFK A:ta tukemassa kaudella 2017: