Skip to main content

A-poikien SM-sarjakausi päättyi sunnuntaina pelatun viimeisen kierroksen myötä. HIFK:lla oli ennen loppurutistusta vielä mahdollisuus pronssimitaleihin. Tämä edellytti voittoa JJK:sta sekä FC Interin tappiota FC Haka/HJS:ta vastaan. Tähtirinnat hoitivat oman osansa lyömällä vieraansa maalein 2-1 (0-0), mutta kun FC Inter samaan aikaan murskasi vastustajansa peräti 4-0, menivät pronssimitalit Turkuun ja IFK sai tyytyä neljänteen sijaan.

IFK pelasi kauden viimeisen ottelunsa Töölön Pallokenttä 6:lla hyvissä, joskin tuulisissa olosuhteissa. Ensimmäinen puolituntinen oli tasainen eikä hyviä maalintekopaikkoja juuri nähty. Vastatuuleen puskenut kotijoukkue alkoi kuitenkin jakson loppua kohden saada aikaiseksi yhä enemmän riistoja ja niiden kautta vaarallisia tilanteita. Hieman ennen taukoa tähtirinnat kolauttivat maalipuita kahdesti. Pasi Forsmanin komea laukaus kulmapotkun jälkeen osui ylähirteen, kun taas Joonas Salmi jonkin verran myöhemmin osui tolppaan. Tauolle siirryttiin joka tapauksessa numeroissa 0-0.

fotoajunjjk1

Punapaitojen hyvä ote jatkui toisella puoliajalla puolen tunnin verran. IFK siirtyi johtoon, kun Joakim Ärilä kaadettiin rangaistusalueella ja laitapakki Santeri Ihamuotila laukoi tilanteesta tuomitun rangaistuspotkun varmasti sisään. Tämä oli Santerille kauden neljäs rankkarimaali osumatarkkuuden ollessa täydet 100 %. Tähtirintojen painostus jatkui ja etenkin Joonas Salmi oli useaan otteeseen lähellä maalintekoa, mutta onni ei ollut myötä. Joonas vastasi kuitenkin esityöstä, kun Joakim Ärilä varttitunti ennen loppua vei tolpan kautta IFK:n lähes ratkaisevan tuntuiseen kahden maalin johtoon.

Peli ei kuitenkaan vielä ollut ohi. Hyvällä kokoonpanolla ja hyvällä asenteella matkassa ollut JJK ei suinkaan heittänyt pyyhettä kehään vaan otti tässä vaiheessa pallon- ja pelinhallinnan itselleen. Joukkueen kapteeni Tuomas Koppelomäki näytti esimerkkiä ja kavensi tilanteeksi 2-1, kun ottelua oli jäljellä vielä runsaat kymmenen minuuttia. Sen lähemmäksi keskisuomalaiset eivät päässeet, vaikka yritys oli kova. Tilanteita nähtiin vielä kolmen minuutin pituisella lisäajalla. Ensin IFK:n Zanjar Abubakir pääsi täysin vapaasti läpiajoon, mutta ratkaisu jäi piippuun. Heti perään JJK osui samassa tilanteessa kaksikin kertaa IFK-maalin ylähirteen. Loppunumeroiksi jäi kuitenkin 2-1, kun erotuomari hetkeä myöhemmin vihelsi ottelun päättyneeksi.

fotoajunjjk2

HIFK – JJK  2-1 (0-0)

1-0  Santeri Ihamuotila rp. (55.)
2-0  Joakim Ärilä (75.)
2-1  Tuomas Koppelomäki (79.)

IFK:n kokoonpano: Jussi Tolonen; Topias Pennanen, Axel Lönnfors (v), Eero Hirvimäki, Santeri Ihamuotila; Pasi Forsman (v), Joakim Ärilä: Miika Lindqvist (80. Arttu Heikka), Mitro Turunen, Patrik Ahonen (46. Jimi Bäck); Joonas Salmi (80. Zanjar Abubakir).

Kommentteja kentältä ja kentän laidalta

Tähtirintojen oikea laitapakki, ottelun avausmaalin rangaistuspotkusta tehnyt Santeri Ihamuotila:
– Meille taisi tulla vähän liian hyvä olo 2-0 – maalista koska lopussa emme enää olleet tarpeeksi aktiivisia. JJK:lla taas ei ollut mitään paineita ja niin he rupesivat painostamaan kunnolla ja ottivat pelin haltuun. Lähelle pääsivät, mutta onneksi vain lähelle. Sain taas tilaisuuden ampua rangaistuspotkun ja onneksi onnistuin myös tänään. Rauhallisuus ja itseluottamus ovat varmaan ne suurimmat syyt, miksi pilkut ovat uponneet niin hyvin tällä kaudella.

fotoajunsanttu

– Neljännestä sijasta huolimatta olen kauteen tyytyväinen. Jokainen jengi kuitenkin voitettiin (TPS vain SM-karsinnassa) ja vaikka jouduimme lähtemään sarjaan ilman alkupisteitä, taistelimme kärkisijoista ja mitaleista loppuun saakka. Myös omalta osaltani kausi oli hyvä. Pääsin pelaamaan paljon eikä loukkaantumisia ollut. Pitkästä aikaa tuli tehtyä myös maaleja. Ensi vuonna ei sitten voi olla muuta tavoitetta kuin voittaa IFK:lle mestaruus! Ikäni puolesta saan nimittäin olla myös ensi kaudella mukana.

HIFK A:n päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Ensimmäinen puoliaika oli aika tasaista peliä, joskin meillä oli paremmat paikat tehdä maali. Toisella jaksolla otimme sitten myös pelin haltuumme mutta maalinteko oli taas aika vaikeaa. Vasta tilanteessa 2-0 kysyin mikä on tilanne Turussa; no, Inter johti siinä vaiheessa omaa peliään jo 4-0 joten mitalisauma oli mennyt. Ehkäpä pelaajatkin sen aistivat koska valmentaja ja koko penkki menivät aivan hiljaiseksi. Pelin loppu meni sitten vähän lepsuilun puolelle, oli se tiedostettua tai ei. Olisin toki toivonut että Turun ottelu olisi ollut tasaisempi. Me teimme oman osamme, mutta se ei riittänyt.

– Tietysti harmittaa, koska neljäs sija on se mitä kukaan ei halua. Kausi on kuitenkin pitkä ja kaikki pisteet ovat tärkeitä. Meillä oli paljon otteluita jotka olisi pitänyt klaarata, esimerkiksi JJK vieraissa (1-1). Juuri tässä näkyi se maalinteon vaikeus. Emme onnistuneet poimimaan pisteitä sarjataulukossa alempana olevilta joukkueilta samalla prosentilla kuin vaikkapa FC Haka/HJS. Mutta tällaista tämä on, ei sille mitään mahda.

– Kiitos kaikille, jotka ovat tässä mukana olleet. Ja erityisen suuret kiitokset kuuluvat huoltajakaksikolle Jari SalmiPekka Forsman. Ilman heidän vapaaehtoista panostaan tämä kausi olisi ollut paljon vaikeampi.

kausi2016apojatsm

Pitkä kausi päättyi siis A-poikien osalta SM-sarjan neljänteen sijaan. Vaikka mitalien menettäminen niukalla erolla luonnollisesti harmittaa, oli kaudessa paljon hyvää. IFK selvitti talven jännittävän SM-karsinnan tyylikkäästi selviytyen ainoana helsinkiläisjoukkueena varsinaiseen SM-sarjaan. A-poikien Suomen mestaruus on ratkaistu koko kauden kestävänä yhtenäisenä sarjana vuodesta 1982, ja IFK oli mukana nyt ensimmäistä kertaa. Neljäs sija on puolestaan HIFK A:n paras saavutus sitten vuoden 1977, jolloin tuloksena oli niin ikään neljäs sija. Tähtirintojen viime vuosien nousujohteinen kehitys alkaa vähitellen näkyä konkreettisesti myös junioripuolella, jonka jäsenmäärä on lyhyessä ajassa kaksinkertaistunut nousten nyt jo aivan 500:n tuntumaan.