Skip to main content

Jalkapallokausi pääsee vähitellen käyntiin kaikilla rintamilla ja vappuaattona oli A-poikien SM-sarjan vuoro. Sarja aloitettiin täydellä kierroksella ja HIFK A joutui heti tiukan paikan eteen: ohjelmassa oli vierailu Turkuun, jossa vastaan asettui A-poikien hallitseva Suomen mestari TPS. Tähtirintojen hyvästä alusta huolimatta kotijoukkue käänsi ottelun lopulta edukseen. Loppunumerot olivat 3-1 (1-1) TPS:n hyväksi.

Ensimmäinen puolituntinen oli IFK:lta varsin hyvää jalkapalloa. Punapaitojen tiivis puolustuspeli piti vastustajan tehottomana, ja hyökkäyspäässä saatiin muutama vaarallinen tilanne aikaiseksi. Reilun varttitunnin kohdalla IFK eteni vasenta laitaa pitkin hyökkäykseen, johon nousi mukaan laitapakki Santeri Ihamuotila. Hänet kaadettiin TPS:n rangaistusalueella, ja tilanteesta seuranneen rangaistuspotkun toimitti Ihamuotila itse varmasti verkon perukoille. Näin oli IFK siirtynyt ottelussa johtoon lukemin 0-1.

Melkein heti avausmaalin jälkeen tähtirinnat olivat lähellä lisätä johtoaan, kun hyökkääjä Joakim Ärilä pääsi maalivahti Jussi Tolosen pitkästä avauksesta läpiajoon. Ärilän nosto yli TPS-veskari Joni Rahilan osui kuitenkin maalin sivuverkkoon. Vähitellen myös kotijoukkue pääsi paremmin peliin mukaan. Tasoitusmaali syntyi ennen puoliajan loppua Juho Montolan toimesta, ja näin tauolle siirryttiin lukemissa 1-1.

Toisella puoliajalla IFK aloitti hyvin, mutta yhä yltynyt puhuri hyydytti vähitellen vastatuuleen puskeneen vierasjoukkueen pelin. TPS sai nyt otteen kenttätapahtumista ja mustavalkoisten painostus tuottikin tulosta puolen tunnin jälkeen, kun Otto Schultz ja Eetu Leppänen siirsivät isännät muutamassa minuutissa kahden maalin karkumatkalle. Lopussa IFK siirtyi kolmen pelaajan alakertaan ja saikin vielä hyvän painostusjakson aikaiseksi, mutta maaliin asti ei pallo kuitenkaan päätynyt. Lopputulokseksi jäi näin 3-1, samat lukemat joilla IFK puolestaan oli lyönyt TPS:n SM-karsinnassa helmikuussa. Tähtirintojen rivejä vahvisti tässä ottelussa kaksi pelaajaa yhteistyöseura Gnistanista, toppari Kristian Vanhala ja hyökkääjä Mauricio Hopsu. Molemmat täyttivät tehtävänsä hyvin.

fotohifktpsajun

TPS – HIFK  3-1 (1-1)

0-1 Santeri Ihamuotila rp. (17.)
1-1 Juho Montola (35.)
2-1 Otto Schultz rp. (74.)
3-1 Eetu Leppänen (77.)

IFK:n kokoonpano (4-4-2): Jussi Tolonen (mv); Santeri Ihamuotila (v), Kristian Vanhala (80. Zanjar Abubakir), Axel Lönnfors, Joonas Salmi (v); Miika Lindqvist, Pasi Forsman, Henry Nguyen (74. Jimi Bäck), Arttu Heikka (65. Patrik Ahonen); Mauricio Hopsu, Joakim Ärilä.

Koutsin kommentit

HIFK A:n päävalmentaja Teemu Kankkunen:
”Alku oli meiltä hyvä, loppu taas huonompi. Olen tyytyväinen etenkin joukkueen tiiviiseen puolustuspeliin ensimmäisellä puoliajalla. Tässä sarjassa tason pitää kuitenkin pysyä korkeana läpi ottelun. Toisella puoliajalla tasomme laski, ja olisin itsekin voinut olla aktiivisempi. Oman hyökkäyspelin rakentelua täytyy edelleen parantaa. TPS oli hyvä, suoraviivainen joukkue joka ansaitsi voittonsa tänään. Kausi on joka tapauksessa nyt aloitettu, ja kovia otteluita on tiedossa myös jatkossa.”

Sarja jatkuu ensi viikolla ja IFK pelaa ensimmäisen kotiottelunsa lauantaina 7. toukokuuta. Vastaan asettuu tuolloin FC Espoo, ja Talin jalkapallohallissa pelattava ottelu alkaa kello 13:30.