ASM: HIFK jälleen vierasvoittoon

Pääkaupunkiseudun ainoat joukkueet A-poikien SM-sarjassa eli FC Espoo ja HIFK kohtasivat lauantai-iltapäivänä Leppävaaran urheilupuiston tekonurmella. Paikalliskamppailun taso ei tällä kertaa noussut erityisen korkealle. Maaleja nähtiin senkin edestä ja molemmat joukkueet osuivat vielä lisäajallakin. Lopputulos oli 2-4 (1-1) punapaitaisen vierasjoukkueen hyväksi.

Ottelun alku ei IFK:lle kuitenkaan hyvää luvannut. Vain 40 sekuntia oli pelattu kun kotijoukkue siirtyi johtoon Jonas Lindströmin maalilla. Tähtirintojen peli oli tämänkin jälkeen varsin nihkeää, mutta tärkeä tasoitusmaali onnistuttiin sentään tekemään jo varttitunnin kohdalla. Oikeaa laitaa pitkin ylös noussut Santeri Ihamuotila antoi hyvän syötön rangaistusalueelle, josta Patrik Ahonen laukoi pallon tarkasti alanurkkaan. Aivan jakson lopulla FC Espoo pääsi vielä pari kertaa pyörittämään peliä vaarallisesti aivan punapaitojen maalin tuntumassa. Vierasjoukkue selvisi tästä kuitenkin kuivin jaloin ja näin tauolle siirryttiin lukemissa 1-1.

Avausjakson esitys oli sen verran vaatimaton että IFK suoritti kaikki kolme vaihtoaan yhdellä kertaa. Toisen puoliajan alkaessa Rasmus Ranta ja Jimi Bäck ottivat paikkansa puolustuksessa sekä Zanjar Abubakir hyökkäyksessä. Tulosta syntyi nopeasti: laitapakin tontiltaan hyökkäykseen noussut Jimi Bäck vei tähtirinnat johtoon jo toisella peliminuutilla. Vaihdot tekivät IFK:lle muutenkin terää ja ottelu jatkui vierasjoukkueen hallinnassa. Lukuisat kulmapotkut jäivät melko vaarattomiksi, mutta jakson puolivälissä nähtiin punapaidoilta varsin näyttävä ja tuloksekas hyökkäyskuvio. Viimeisen syötön antoi Joonas Salmi ja kapteeni Pasi Forsman sai kunnian viimeistellä lähietäisyydeltä numeroiksi 1-3.

fotoajunfcespoo

Loppua kohden IFK:n ote hiukan herpaantui ja FC Espoo pääsi jälleen paremmin kiinni pallolliseen peliin. Lisäaikaa oli pelattu noin puoli minuuttia, kun sinipaitojen Lukas Wilenius pääsi pienestä kulmasta kaventamaan tilanteeksi 2-3. Tähtirinnat eivät tästä hätääntyneet ja joukkueen voimakas prässääminen tuotti tulosta vielä aivan lisäajan viime hetkillä. Patrik Ahonen häiritsi espoolaisten puolustusta sen verran vahvasti että kotijoukkue lopulta toimitti pallon omaan maaliin. Ottelun lopputulos siis 2-4 IFK:n hyväksi.

FC Espoo – HIFK  2-4 (1-1)

1-0  Jonas Lindström (1.)
1-1  Patrik Ahonen (14.)
1-2  Jimi Bäck (47.)
1-3  Pasi Forsman (67.)
2-3  Lukas Wilenius (90+1.)
2-4  oma maali (90+4.)

IFK:n kokoonpano: Jussi Tolonen (mv); Sebastian Stierncreutz (46. Jimi Bäck, v), Inno Ilonen, Axel Lönnfors (46. Rasmus Ranta), Santeri Ihamuotila; Miika Lindqvist (46. Zanjar Abubakir), Pasi Forsman, Joakim Ärilä, Joonas Salmi (v); Mitro Turunen, Patrik Ahonen.

Kommentteja kentältä ja kentän laidalta

IFK:n tasoitusmaalin (1-1) tehnyt sekä vahvasti myös viimeisessä maalissa mukana ollut hyökkääjä Patrik Ahonen (kuvassa):

fotoajunahonen

– Oli kyllä aika kovaa vääntöä, siinä mielessä huomasi että oli paikallispeli. Kentällä oli vähän enemmän fiilistä kuin yleensä ja ihan kivaa oli pelata. Mielestäni olimme vähän huolimattomia siinä tilanteessa, kun FC Espoo heti alussa pääsi johtoon. Menee keskittymisen tai yli-innokkuuden piikkiin. Semmoisia sattuu välillä, toivottavasti ei enää! Pääsin sitten itse tekemään tasoituksen saatuani pallon haltuun boksin sisällä. Ajattelin vain nopeasti kääntyä ja vetää maalia kohti, ja sisään se onneksi meni. Aivan lopussa taas koutsi huusi kentän laidalla ja käski prässätä loppuun saakka, minkä seurauksena vastustaja sitten pisti pallon omaan maaliin. Ei ollut mikään hyvä peli meiltä, mutta saimme sen voiton mitä lähdimme hakemaan.

Päävalmentaja Teemu Kankkunen:
– Erittäin sekava peli josta huonolla esityksellä otettiin voitto. Siihen täytyy olla tyytyväinen että maaleja syntyi, sillä arvioimme etukäteen että hyökkäämällä tämä ottelu voitetaan. Ensimmäisellä puoliajalla joukkue alisuoritti, oli huonoa tekemistä kaikin puolin. Tauolla sitten pidettiin lyhyt mutta ytimekäs palaveri sekä suoritettiin kolme vaihtoa. Toisella jaksolla joukkue nosti tasoaan ja saikin heti maalin aikaiseksi. Lopussa suurin puhti oli poissa ja pelaaminen meni vähän lepsuilun puolelle. Voitto oli nyt tärkein, mutta peli tosiaankin oli sekava ja on myönnettävä ettei vastustajakaan ollut kovin mahdollinen.

– Meillä täytyy olla vastuunkantajia, jotka pelin sisällä pitävät tekemisen tason riittävän korkeana. Sen pitää lähteä joukkueen sisältä, se ei aina voi tulla jostain valmennuksen taktisesta vedosta. Jätkien pitää itse kasvaa siihen. He siellä kentällä ovat, heidän itse täytyy vaatia itseltään ja toisiltaan. Tämä on osa kasvamista pelaajana. Kun mennään aikuisten peleihin, siellä voit kauden aikana saada yhden tilaisuuden ja sitten se on siinä. Sen takia täytyy aina olla valmiina antamaan 100 %:n panos.

Voiton myötä IFK jatkaa A-poikien SM-sarjan viidennellä sijalla, pisteen päässä neljäntenä olevasta Kuopion Palloseurasta. Kyseessä oli samalla tähtirintojen neljäs vierasvoitto kuudesta mahdollisesta. IFK:n seuraava ottelu on ohjelmassa ensi viikon sunnuntaina eli 14. elokuuta, jolloin Talin urheilupuistoon saapuu vierailulle FC Jazz Porista. Ottelu alkaa kello 13:00.

A-poikien SM-sarja, tulokset ja sarjataulukko: https://www.palloliitto.fi/tulospalvelu/2016?&spljp16&ASM