Skip to main content

20160206_170435-1 kopiera

HIFK:n A-juniorit saavuttivat karsintasarjassa toisen voittonsa, kun viime kauden Suomen mestari Turun Palloseura kaatui lauantai-iltana Talin hallissa. Ottelu alkoi kotijoukkueen hallinnalla ja punapaidat kontrolloivatkin pelitapahtumia ensimmäisen vartin. 17. minuutilla toppari Eero Hirvimäen pitkä avaus TPS:n puolustuslinjan taakse tavoitti Miika Lindqvistin, jonka etenemisen vieraiden Pyry Tenho esti sääntöjen vastaisesti. Seurauksena punainen kortti Tenholle ja pallo pilkulle, mistä Patrick Ahonen viimeisteli varmasti 1-0 johtomaalin.

Aikainen ulosajo pakotti turkulaiset hakemaan riskilläkin tasoitusta, avaten IFK:lle paikkoja lisäosumiin. lähimmäksi maalia pääsivät Jonathan Ndongala, joka nousun päätteeksi sijoitti hiukan ohi maalin, sekä Zanjar Abubakir, jonka laukaus päätyi poikkipuuhun. Myös erikoistilanteista oli pallo pariinkin otteeseen lähellä painua toistamiseen maalin perukoille. TPS:n paras tilanne tuli jakson lopulla, kun IFK:n puolustukselle sattui huolimaton pallonmenetys. Seuranneen läpiajon maalivahti Jere Piirainen kuitenkin torjui erinomaisesti. Vain hetki tästä oli isäntien vuoro iskeä toistamiseen, kun Mitro Turunen vapautti Abubakirin puolittaiseen läpiajoon. Kova laukaus upposi maalivahdin käsien kautta maaliin ja tauolle päästiin turvallisen tuntuisessa 2-0 johdossa.

Toinen jakso alkoi vieraiden kovalla painostuksella, miesalivoimasta huolimatta. Tähtirinnat pystyivät kuitenkin pitämään vastustajan poissa maalipaikoilta ja jakson edetessä myös IFK:lle aukesi entistä enemmän tilanteita. Useampikin pelaaja oli lähellä päästä lisäämään johtoa, mutta lopulta 62. minuutilla Patrick Ahonen pääsi nokikkain turkulaismaalivahdin kanssa. Kylmäpäinen harhautus ja viimeistely tyhjiin toi helpoittavan tuntuisen 3-0 johdon. Kymmenen minuuttia myöhemmin vieraiden Eetu Leppänen puski kulmasta 3-1 kavennuksen. Huonosti puolustettu erikoistilanne ei miellyttänyt valmennusjohtoa. Kuten ei myöskään ottelun lopun puolustustyöskentely ylipäätänsä, vieraiden hakiessa lisäosumia suoraviivaisella pelillä. Maalivahti Piirainen ja puolustuksen lukko Hirvimäki kuitenkin pitivät viime kädessä huolen siitä, ettei lisäosumia syntynyt.

Näin tähtirinnoille siis toinen voitto kauden toisesta SM-karsintaottelusta, sekä sarjajohto tässä vaiheessa puhtaalla pelillä.

Päävalmentaja Teemu Kankkusen kommentit voitetun ottelun jälkeen:
”Vastustajan aikainen punainen kortti sekoitti molempien joukkueiden peliä. TPS:llä ei takaa-ajajana ollut oikeastaan mitään hävittävää ja kaikki kunnia heille täysillä loppuun asti pelaamisesta ja yrityksestä. Meidän olisi pitänyt, varsinkin toisella jaksolla, pystyä kontrolloimaan peliä paremmin. Turhaa hosumista hyökkäyspelissä, kun olisi pitänyt pitää pallo omalla joukkueella ja hallita miesylivoimalla. Vääriä ratkaisuita ja pallonmenetyksiä tuli liikaa. Ottelun loppupuolella oli myös puolustuspelissä suuria ongelmia. Niin keskikentän, kuin myös puolustuslinjankin osalta. Vastuuta koko joukkueen tekemisestä pitää jokaisen ottaa enemmän kentällä. Joka tapauksessa voitto oli hieno ja tärkeä. Vain voitoilla ja pisteillä on tässä vaiheessa kautta merkitystä”

HIFK – TPS 3-1 (2-0)
18’ 1-0 Patrick Ahonen (rp.)
44’ 2-0 Zanjar Abubakir (Mitro Turunen)
62’ 3-0 Patrick Ahonen (Mitro Turunen)
71’ 3-1 Eetu Leppänen

HIFK:
Jere Piirainen; Santeri Ihamuotila, Haris Sheikh (v.), Eero Hirvimäki, Jonathan Ndongala; Miika Lindqvist (78’ Arttu Heikka), Pasi Forsman, Mitro Turunen, Daniel Rantanen (64’ Henry Nguyen (v.)); Zanjar Abubakir, Patrick Ahonen (82’ Alberon Zeneli)